PYÖRIT TUOLLA PILLIFARKUISSAS JA OLET KUUSKYT (Arja Tiainen: Lapsilta kielletty)

Ensimmäisestä lukiokeväästä lähtien olen lukenut toukokuisin runoja. Ehkä räntäsateen alta lupaavasti pilkahteleva kevät saa mielen lyyriseksi. Menneen opintoputken aikana fyysisesti keveämpi lukeminen myös tuuletti vuoden pänttäämisen tukkimia aivoja. Tänä keväänä runoista on paljastunut vielä yksi ylivertainen ominaisuus: niiden lukeminen onnistuu silloinkin, kun yhtään pidempi yhtenäinen teksti saa kotiäidin silmät väkisin painumaan kiinni.
     Viime aikoina lukulistallani ovat olleet sellaisetkin klassikot kuin Harmaja, Tynni ja Leskinen, mutta säväyttävimmän vaikutuksen sai aikaan Arja Tiaisen muutaman vuoden takainen kokoelma Lapsilta kielletty (WSOY 2012). Näin kävi pääosin kahdesta syystä. Ensinnäkin teoksen kaiuttama ahdistus yhteiskunnallisesta ja maailmanpoliittisesta tilanteesta on tänään entistäkin ajankohtaisempaa. Toisekseen oli samaan aikaan lohdullista ja traagista huomata, että henkilökohtainen ahdistus, kriiseily ja maailmantuska eivät taidakaan helpottaaa, kun täyttää 30, 45 tai 60. Lapsilta kielletyn materiaalin äärelle pääseminen ei vielä tee seesteistä aikuista.
     Päin vastoin: kaikissa elämänvaiheissa näyttävät näyttäytyvän sama kaaos ja turhanpäiväinen murehdinta. Niinpä olen päättänyt tässä kuussa nivoa yhteen oman pääni (vuosimallia 1993) ja Arja Tiaisen (Wikipedian mukaan vuosimallia 1947) vastaavan tuottamia ahdistuksen aiheita. (Formaatti lienee mitä sopivin myös niille kotiäidin aivoille, joille yhtään pidemmän järkevän tekstin tuottaminen tuntuu toisinaan olevan huomattavan vaikeaa huolimatta 324 opintopisteen laajuisesta alan korkeakoulututkinnosta.)
     Onko maailma sekaisin? Millä estän ilmastonmuutosta/Trumpia/Isisiä/kilpailuyhteiskuntaa/naapurin kakaroita tuhoamasta lapseni tulevaisuutta? Miksi aina tulee uusi terrori-isku? Miksei vähän vähemmän materiaa voisi olla tarpeeksi?
     "Kuka tätä kaikkea jaksaa kantaa.
Onko pakko tietää joka ikinen tuho,
murha, seikkaperäisesti kuvien kanssa.
Tapahtuuko Afrikassa mitään hyvää?" (67)
     Miksen ota edellä mainittuja asioita tarpeeksi vakavasti? Miksen tee mitään? Miksi iltarukouksessa toivon useammin onnellista huomispäivää itselleni kuin ratkaisua nälänhätään? Miksi väistämättä valitan pikkuasioista, vaikka kaikki on niin hyytävän hyvin?
     "Kaikkien kauheiden uutisten keskellä mietin
pehmeää kasvissoppaa, raastanko porkkanat,
paahdanko valkosipulit. Timjamia, salviaa,
totta kai selleriä. Ikkunat huurtuu." (9)
     Miksi meidän ihmisten on niin vaikea tuntea empatiaa/hakea apua/ymmärtää toisiamme? Miksi välitän siitä, mitä joku muu ajattelee? Mistä näitä rooleja riittää, miten niissä pysytään? Kuinka olla yli-inhimillisillä kyvyillä siunattu työnhakija? Oikeastihan olisin mieluusti soittamatta edes kampaaja-aikaa.
     "Tulin kotiin aamuauringossa.
Kiirastulta piisaa. Kävelin kapakasta
toiseen. Ihan vaan että jostain tulisin
myöhään. Naapurit näkisivät. Jossain se oli." (13)
     Miten saadaan toiset huomaamaan, että oikeasti pystyn mihin vaan? Otetaanko pienten lasten äitejä töihin? Miksi liian älykäs ei saa olla, mutta tyhmemmille on tukiopetusta? Edith Södergran kirjoitti jo 1918, että minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen. Miksei saa pärjätä? Mitä jos ei pärjääkään? Jos rahat loppuu/pää hajoaa/kaikki huomaa, että olen sittenkin vähän tyhmä huijari. Mitä jos kukaan ei huomaa mitään?
     "Sivistys-sanan Lönnrot keksi
pellavanloukuttamisesta.
Sievistää – se että kaikki on tasapäistä.
Viivottimella vedettyä." (44)
     Miten ollaan ihan/riittävän/todella hyvä äiti? Mistä tietää, jos naikin väärän miehen? Missä olen 2080-luvulla? Miksi odotamme aina niin paljon? Miten voi riittää muille, muttei ikinä itselleen? Mitä tänään/huomenna/ensi viikon keskiviikkona syötäisiin (koska peruna)?
     "Puolison tulee olla kunnollinen,
luotettava, ei kummiskaan sohvaperuna,
liian arkipäiväinen moukka tolvana." (16)
     Mitä jos kaikki loppuu ihan liian pian? Mitä jos tulee oikeita murheita? Miten ollaan murehtimatta niitä pieniä asioita? Miten ollaan murehtimatta myös isoja asioita? Puhuja auttoi vähän:
     "Ihminen on sen vanki mitä vastustaa.
Älä vastusta. Unohda koko juttu.
Hyppää pilven nokkaan, rentoudu.
Delegoi, hoitakoot muut juoksevat asiat." (49)
     Meitä kaikkia nuoria ja vanhoja, hyväosaisia ahdistujia auttakoon jälleen Samuli Putro. Kesä on melkein täällä jossain. Hylly on täynnä kirjoja, jääkaappi ruokaa, huoneilma pienen miehen kaikesta pahasta tietämätöntä naurua. Elämä on juhlaa, keltainen toukokuu. Unohda koko juttu.
     "Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän, sen ihmiset ja linnut?
Mitäpä jos jäät työttömäksi?
Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt?
Mitäpä jos mä löydän toisen?
Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
– –
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan
ja elämä tapahtuu sinä aikana?" (Putro 2009, "Mitäpä jos")