Ilona rakastui kirjallisuusesseen genreen lukiolaistyttönä syksyllä 2010. Elämä jäsentyi esseitä kirjoittaen kahdeksan vuoden ajan. Blogi ei enää päivity, mutta hyvä kirjallisuus ei vanhene. Tekstit säilyvät ilonanne, olkaa hyvät.

lauantai 17. syyskuuta 2011

PAKKOMIELTEESTÄ PAKKOMIELTEISIIN (Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie)

     Pakkomielle voi vaikuttaa ihmiseen pelottavissa määrin. Jonkun on varmistettava kotoa lähtiessään kymmenen kertaa, etteivät hellan levyt vain jää päälle, toisten taas tarkkailtava jokaista nielemäänsä kaloria syömishäiriötä hipovissa mittasuhteissa. Harvemmin kukaan kuitenkaan omistaa elämäänsä oman rintamamiestalon hankkimiselle tai alakerran parveketupakoitsijan eliminoimiselle keinolla millä hyvänsä. Pakkomielteen voimasta tällaiseen tilanteeseen kuitenkin ajautuvat Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien ensisilmäyksellä merkittävimmin mielenvikaiset henkilöt Matti Virtanen ja yläkerran He-pariskunnan aviomies.
     Matti Virtanen on tavallinen ja toisaalta epätavallinen suomalainen mies. Tavallinen sikäli, että hän asuttaa kerrostalokaksiota Helsingissä vaimonsa Helenan ja pienen tyttärensä Sinin kanssa. Jossain määrin epätavallinen siksi, että hän on niin sanottu kotirintamamies: pitää kodin pystyssä, laittaa ruuat, pesee pyykit ja leipoo pullat vaimonsa luodessa uraa. Valitettavasti hän vain on tilastojen valossa tavallinen siinäkin suhteessa, että tulee kerran väsyneenä ja provosoituna jääkiekko-otteluun keskittyessään huitaisseeksi vaimoaan yhden peruuttamattoman kerran. Lyönnin seurauksena Helena pakkaa Sinin ja kassit jo ennen ottelun loppua ja muuttaa pois. Heidän takaisin saamisestaan muodostuu Matille elämän tarkoitus, jota tuntuu palvelevan vain yksi tavoite: rintamamiestalon ostaminen ehdottomasti ilman heikkoutta osoittavaa lainarahaa. Tavoitteeseensa päästäkseen Matti muun muassa myy kaiken omaisuutensa asuntoa myöten, välittää pimeää tavaraa, pyörittää päivätyönsä lisänä sivubisnestä hieroen maratoonareita ja hellyydenkipeitä kotirouvia, vakoilee kasettinauhurin kanssa pensasaidoista käsin lähes jokaista lähiseudun normaalia omakotitaloperhettä, tekee Kotineliöiden kiinteistönvälittäjän Jarmo Kesämaan elämästä helvetin ja lopulta lähtee henkilökohtaisesti, vaikkakin erinomaisen vilpittömin aikein, kovistelemaan itseään unelmatalon omistajaa, sotaveteraani Taisto Oksasta.
     Vaikka Matin elämä on rankkaa, ei mielestään helpolla pääse myöskään hänen yläpuolellaan sijaitsevan asunnon pariskunta, jonka elämän Matti pilaa harvinaisen helposti: tupakoimalla parvekkeellaan tai vaihtoehtoisesti taloyhtiönsä pihamaalla. Yläkerran mies Leena-vaimoineen ei voi elää normaalisti eikä edes kohtuullisesti, kun tupakan haju leijailee salakavalasti heidän asuntoonsa milloin mistäkin ikkunaluukusta tai ilmastointikanavasta. Niinpä naapurit ovat ottaneet tavaksi kirjoitella rumia keltaisia lappusia alakerran tauluun sivistääkseen Mattia tupakoinnin haitoista ja vaaroista. Luonnollisesti Mattia eivät laput kuitenkaan kiinnosta, ja pariskunnan onkin turvauduttava järeämpiin keinoihin: tupakan vuoksi Matille on välttämätöntä hankkia häätö. Naapurusten välille saadaankin syttymään melkoinen sota.
     Helenan pakkomielle puolestaan tottelee tuttua nimeä Matti Virtanen. Vaikka miestä ei Helenan ystävän Sirkun luona näykään, hän on pesiytynyt milloin kipuilevaan vatsaan, milloin jumittuneisiin hartioihin. Sinin ”Missä isi on?” -pakkomielle ei ainakaan helpota Helenan omaa, kuten eivät tee myöskään raadollisesti paljastuva kokkaustaitojen puute tai Matin yllättävät talotarjoukset. Helenan sietäisi kuitenkin kaiken keskelläkin olla mustasukkainen siitä, että hänen itsensä ja yläkerran naapureiden lisäksi Matin metsästys muodostuu myös omakotitaloissaan asuvien kunnon ihmisten pakkomielteeksi. Jonkinlaisena oikeutuksena tälle toki voidaan pitää sitä, että Matti käy virtsaamassa kunnon ihmisten tyttären leikkipihalla.
     Taisto Oksanen tuntee suurta vastenmielisyyttä, loppua kohti pelkoakin, Mattia kohtaan, muttei taida ymmärtää, että tämä loppujen lopuksi jakaa hänen kanssaan saman pakkomielteen samaan taloon. Taisto ei tahdo poikansa, tämän vaimon ja Kotineliöiden yhteispainostuksestakaan huolimatta muuttaa muistorikkaasta Juoksuhaudantien rintamamiestalostaan. Ainoa, joka tämän ymmärtää, on lopulta Matti, joka itse laatimassaan kauppakirjassa antaa veteraanille elinikäisen asumisoikeuden rintamamiestalon yläkertaan. Tätä tosin ei ymmärrä monen muun tavoin Taistokaan, mitä kenties ei tarvitse ihmetellä, kun tietää Matin päätyneen päätökseensä täysin yksinäisen yksimielisesti ja Oksasta välillä panttivankinaankin pitäen.
     Jarmo Kesämaa on eri maata kuin muut, sillä hän ei kiinteistönvälittäjän asemastaan huolimatta - tai kenties juuri sen vuoksi - tarvitse omakotitaloa, pihakeinua tai oikeastaan edes vaimoaan Merjaa. Työ, työ, työ, laivaseminaarit, työpaikkaromanssi ja Teboilin munkkikahvit riittävät pitämään miehen mielen vireänä, vaikka työ, työ ja työ hiestä kostuvine kesähousuineen aiheuttavat myös melkoista stressiä. Kesämaan pakkomielteeksi voidaan kuitenkin selvästi nähdä huonojen ja vielä vähän huonompien talojen kauppaaminen oikeasta tulokulmasta riittävin taidoin pienten käytännöllisten vinkkien avustuksella, joita hän myös sanelee innokkaasti koneeseensa kollegoitaan sivistääkseen.
     Vaikka Hotakaisen tarina on kokonaisuudessaan onneksi täysin absurdi, osuu se miehen taattuun huumoriin verhottuna harvinaisen terävästi maaliinsa. Vaikka lukija voi huokaista helpotuksesta sen suhteen, että niin Matti Virtanen kuin varastoon tapettu Viki-koirakin ovat vain fiktiivisiä henkilöitä, ei itse viiltävän teräviä pointteja pääse pakoon yhtä helposti. Teos naurattaa takuuvarmasti, mutta pitää myös otteessaan ja ahdistaa, jos jaksaa ajatella. Katkelma Matin tavanomaisesta ajatuksenjuoksusta ilmentää nykyisen kaltaisen yhteiskunnan ongelmakohtia varsin hyvin: ”Minun sodassani kuolleita oli paljon, mutta sodan epävirallisen luonteen vuoksi tarkkaa lukua ei tiedetä. Tämän vuoksi on parempi puhua kaatuneista termin arkisessa mielessä. He kaatuivat tien poskeen, kerrostalon tuulikaappeihin, kapakoiden lattioille, perheneuvontakeskusten ala-auloihin, peliautomaattien eteen, uimahallien kahviloihin. He tuupertuivat kesken lauseen sopertamaan omiaan ja loivat näin perustan mielialalääkkeiden myyntimenestykselle. Tämän sodan erityispiirteisiin kuuluu myös se, että kaatuneista miltei puolet oli naisia. Haavoittuneiden määrää ei kukaan tiennyt. Heistä suurin osa kiisti vammansa tai väitti saaneensa ne ailahtelevassa, paineisessa työelämässä tai suuren laman aikana. - - Joka tapauksessa tässä sodassa haavoittuneita miehiä ja naisia liikkuu keskuudessamme vähintään lähes yhtä paljon kuin virallisia sotaveteraaneja.”
     Sotaveteraanit ansaitsevat luonnollisesti kaiken kunnian siitä, että ovat pitäneet maamme itsenäisenä, mutta Juoksuhaudantie herättelee kyllä pelottavan kysymyksen, kuka sen tekee tulevaisuudessa, jos nykyajan kompastuskiviä ei pian aleta kärrätä pois tieltä. Nuo kivet kun taitavat olla vaarallisen kovia vakavien pakkomielteiden syntysyitä. Taidan sittenkin olla onnellinen siitä, että tahdon vain tarkistaa hellan levyt ennen kotoa poistumista.