Ilona rakastui kirjallisuusesseen genreen lukiolaistyttönä syksyllä 2010. Elämä jäsentyi esseitä kirjoittaen kahdeksan vuoden ajan. Blogi ei enää päivity, mutta hyvä kirjallisuus ei vanhene. Tekstit säilyvät ilonanne, olkaa hyvät.

torstai 17. joulukuuta 2015

HEITTÄÄ HIUKSET SEKAISIN (Sofi Oksanen: Norma)

Kun Sofi Oksasen kauan odotettu uutuusromaani paljastuikin dekkariksi, moni hämmästyi. Normaa (Like 2015) luettiin ainakin monissa kritiikeissä hieman epäillen. Lehtijutuissa korostettiin, että Oksanen aikoo kyllä jatkaa Viron lähihistoriaan sijoittuvaa sarjaansa – Norma on vain välityö.
     Juttujen lukeminen huvitti minua hieman, sillä omasta puolestani Oksasen ei olisi mikään pakko kirjoittaa enää yhtään Viro-kirjaa. Tätä ei sovi käsittää väärin: kuten olen aiemminkin todennut, Stalinin lehmät, Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat ovat kaikki omalla tavallaan erittäin onnistuneita romaaneja. Joskus aiheen vaihtaminen on kuitenkin aika virkistävää. Normakin on erittäin onnistunut romaani.
     Toisaalta on nähdäkseni liioiteltua puhua lajityypin vaihtamisesta. Dekkarin piirteistä huolimatta Norman tyyli on hyvin lähellä Oksasen totuttua kirjoitustapaa. Sitä paitsi Puhdistus sisälsi mielestäni aivan samanlaisia dekkarielementtejä: palapeli hahmottui pala kerrallaan eikä lukijalle paljastettu kaikkea. Kun kyyhkyset katosivat taas jäi minulle paikoin aukkoiseksi vielä kirjan loputtuakin.
     Jännitystarinana Norma ei jätä jälkeensä samanlaisia aukkoja, mikä sopii minulle hyvin. On laiskuutta salapoliisiromaanilta jättää olennaisia asioita selvittämättä. Minulle tulee siitä tunne, että kirjailija ei ole jaksanut itsekään keksiä tarpeeksi oivaltavaa juonikokonaisuutta. (Sama pätee televisiosarjoihin. Vieläkin ärsyttää Sillan toisen kauden epäselvä ratkaisu, johon ei palattu sanallakaan edes seuraavalla kaudella. Cliffhanger on huijausta, jos sille ei tarjota vastinetta.)
     Norma on myös epätavallisen kiehtova aikuisten satu. Satu on kerrottu niin hyvin, että aikuinen suorastaan tahtoo uskoa paikoin ihan kummallisiin fantasiaelementteihin. Minä en edes pidä fantasiakirjallisuudesta, mutta itse asiassa tuntuu varsin luonnolliselta, että Norman hiukset kasvavat vaarallista vauhtia. Mukamas realistiseen jännitystarinaan uppoutunut lukija toivoo lähinnä, ettei hän vain jäisi kiinni tai joutuisi ongelmiin. Muista sakset!
     Oksaselle tyypillinen, herkullinen ja samalla vakava yhteiskunnallinen ulottuvuus on kuitenkin Norman ydin. Hius- ja lapsikauppa ovat häikäilemättömän järjestäytyneen rikollisuuden keinoja alistaa ja riistää tavallisia naisia. Ne ovat sellaisen kidutuksen muotoja, jotka eivät tarvitse ympäristökseen sota-aikaa tai sekavaa yhteiskunnallista tilannetta. Ne tapahtuvat ympärillämme samalla, kun käymme arkisesti kampaajalla tai lomailemme hinnaltaan edullisissa entisissä neuvostovaltioissa.
     Kohdunvuokrauksessa ja hiusten myymisessä olisi helppo vedota vapaaehtoisuuteen ja jokaisen oikeuteen päättää omasta elinkeinostaan. Norman maailmassa kukaan ei kuitenkaan ole vapaaehtoinen. Pohjimmiltaan bisneksessä on aina kyse maskuliinisen eliitin pyörittämästä, järjestelmällisestä hyväksikäytöstä. Näennäisellä vapaaehtoisuudella ympärillä olijat voivat vain sulkea silmänsä – tai esimerkiksi pidentää hiuksensa.
     Niin niin, kyllähän se jatkuva naisasian hokeminen jo kyllästyttää. Eikö meillä ole maailmassa oikeitakin ongelmia, niin kuin vaikka ilmastonmuutos ja pakolaisasiasta kehitetty "kriisi"? Ajattelu menee harhaan siinä, että näin pienessä maailmassa oikeastaan kaikki liittyy kaikkeen. Sorto voi kohdistua sukupuoleen, etniseen taustaan tai luontoon. Asiat harvoin muuttuvat pelkästään pitämällä meteliä, mutta vielä vähemmän ne muuttuvat ilman sitä – asiallista – meteliä. Sitä on toki pidetty tänä vuonna tässä blogissa aika paljon. Saa nähdä, millainen teema ensi vuodelle muodostuu.
     Normaa lukiessa mieleeni nousi vahvasti kuvia lukioajalta. Tekstitaitoja harjoiteltiin silloin Sanomalehtien liiton mainoksella, jonka sisällön tuotti itse Sofi Oksanen. Äidinkielenopettaja teroitti, että teemme valtavan virheen, jos analysoimme vain voimakkaasti kantaaottavaa tekstiä. Visuaalisen tulkinnan kannalta avainasemassa ovat Oksasen pinkit ja violetit hiukset. Joku on saksinut ne kappaleiksi vähän kuin sananvapauden.
     Joku on saksinut kappaleiksi naiset. Onneksi ei kuitenkaan kaikkia naisia. Ei sellaisia kuin Norma Ross, vaikka moderniksi naissankariksi Normakin tarvitsee vähän epärationaalisesti miehen apua pelastuakseen. Ainakaan ei sellaisia kuin Sofi Oksanen, mistä kiitos hänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti