Tähän
kyllästyttävään ilojuomalla juhlimiseen sortuu myös Kiven
sinänsä suorastaan nerokas näytelmä Nummisuutarit,
jossa nummisuutari Topiaksen Esko-poikaa yritetään perinnön
toivossa aktiivisesti naittaa ennen kasvattisisko Jaanaa. Jaanalla
sulhanen jo olisi, mutta ilkeä äitipuoli Martta yrittää kaikin
voimin pitkittää ratkaisua, joten Esko ehtii kosiomatkalleen oikein
talontytärtä, Karrin Kreetaa, hakemaan. Pieniä mutkia on matkassa,
sillä Karrin talossa on Eskon ja esiliina Mikko Vilkastuksen
saapuessa jo hääjuhla täydessä vauhdissaan, sulhasena kylläkin
joku aivan muu kuin Esko. Tästäkös riemu repeää, ja perin
suomalaiseen tapaan Esko alkaakin purkaa kiukkuaan nyrkein ensin
pelimanni-Teemun ja sitten muutaman muunkin kanssa. Mikolla viina
virtaa ja paluumatkalla hän saa juotettua Eskonkin melko
edesvastuuttomaan tilaan. Heh heh, vaan kun ei naurata ainakaan
luettuna versiona.
Kerrassaan
oiva juonikuvio, jossa Jaanan isä Niko pukeutuu Puolimatkan
krouvissa vankikarkuriksi huijatakseen Eskon alkoholistiveli
Iivarilta ja tämän enolta Sakerilta kyydin takaisin kotiin,
perustuu sekin lähinnä alkoholille. Lähtöoletuksena pidetään,
että lukijasta tai näytelmän katsojasta on huvittavaa, kun Iivari
ja Sakeri eivät ole saaneet haettua ainuttakaan ostoslistansa asiaa
Hämeenlinnasta, vaan ovat sen sijaan jääneet heti jumiin krouviin.
Juonen kannalta tapahtuma on tietenkin välttämätön, mutta silti
jotenkin niin tylsä, vaikka pitää tietenkin muistaa, että se
tuskin oli sitä ilmestyessään 1800-luvun lopulla. Alusta näytelmän
loppuun istuvat myös Topias ja kylän kanttori Sepeteus puimassa
asioita alkoholin voimin. Mikko Vilkastuksen viinapää taas on
selkeästi ollut koetuksella aiemminkin, sillä hän pystyy
kokemattomamman Eskon juotettuaan punomaan tämän selän takana jopa
juonia Jaanan sulhon Kriston kanssa.
Muistan
hämärästi olleeni koukussa Nummisuutareihin
jo alakoulun alaluokilla, jolloin sitä käsiteltiin kumma kyllä
alkoholittomana versiona. Tuollaisena nollaprosenttisesti etanolisena
näytelmä onkin parhaimmillaan, ja lukija tulee kiinnittäneeksi
huomiota huomattavasti olennaisempiin seikkoihin, kuten vaikkapa
siihen, miten ”Mikko Vilkastus” on edelleen suomalaisille tuttu
henkilökategoria, tai siihen, miten hieno loppuratkaisu näytelmässä
on. Toki Kivelle on annettava plussaa siitä, että hänen voidaan
tulkita rankaisevan Eskoa ja tämän tukijoukkoja liiallisesta
juonittelusta ja juopottelusta, vaikka yleisen mielipiteen mukaan
yleensä on puhuttu lähinnä ensimmäisestä. Joka tapauksessa
Jaanan perintöosastaan luopuminen on hieno ele, joka lopullisesti
osoittaa, että paha saa palkkansa, mutta hyvät voivat silti juhlia
heidän kanssaan.
Kaiken
kaikkiaan nykypäivänä on joka tapauksessa vaikeaa käydä
alkoholikulttuuria vastaan oikein minkäänlaisin asein, kun
sivistykseen vetoaminenkin on kovin hankalaa ainakin kirjallisuuden
osalta. Jääkiekkomaajoukkue saa rellestää ja nuoriso hankkia
alkoholimyrkytyksiä paikallisen marketin takana vaikka joka
viikonloppu, mille monella älykkäällä esikuvalla olisi suorastaan
velvollisuus tehdä jotakin. Historian tilanteen ja Aleksis Kiven
(”Minä
elän”
-kommenttia lukuun ottamatta) ilmeisen tietämättömyyden tulevasta
suosiostaan huomioiden olen valmis antamaan kyseiselle miehelle
anteeksi, mutta yhtä lailla melkein kannattamaan nummisuutarien
hamassa tulevaisuudessa välkkyvää kieltolakia – vähintään
kirjallisuuteen.
Eksyin ekaa kertaa tekstejäsi ihan ajan kanssa lukemaan ja voi apua kun näihin jää koukkuun. Kirjoitat ihanan monipuolisesti :)
VastaaPoistaTähän tekstiin jäin jumittamaan etupäässä siksi, että tää on lyhyen ajan sisällä jo toinen mielenkiintoinen suomalaiseen alkoholikäyttäytymiseen kantaa ottava blogipostaus (toinen täällä: http://trikkis.sarjakuvablogit.com/2013/01/17/ajatuksia-alkoholista/). Tuon alkoholittoman version Nummisuutareista kyllä haluaisin lukea :D
Kiitos suuresti Hanna, kiva saada palautetta! :)
PoistaMuistan, että me piirrettiin sarjakuvia alkoholittomasta Nummisuutareista, siinä Esko karkasi ikkunasta hakemaan morsianta, jota ei sitten saanutkaan. Harmi, että olen loput ruudut jo unohtanut...
Kävin lukaisemassa tuon toisenkin saman aihepiirin jutun ja jaoin kyllä ajatukset. Seuraavaksi pitänee selvästi tutustua sun blogeihisi – hassua miten tässä maailmassa ei tiedä kenenkään olemassaolosta, ellei eksy oikeaan paikkaan jossakin muualla olevan linkin kautta tms.