Ilona kirjoittaa omaksi ilokseen kirjallisuusesseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

lauantai 30. syyskuuta 2017

NIIN KUIN HYVIN TIEDETÄÄN (Matti Rönkä: Yyteet)

Stand up -koomikko Iikka Kivi kirjoitti vastikään Twitterissä: "Ilta-Sanomat esittelee 13 uuden Tuntemattoman hahmoa!" Ei vittu. Ei se mikään Vain elämää ole. Ne on ne samat hahmot kuin 60 vuotta sitten." Ne samat hahmot sotivat myös Matti Röngän uutuudessa Yyteet (Gummerus 2017), jossa kannas on vaihtunut ohjelmistoyritys Varma-Dataksi ja Neuvostoliitto organisaatiouudistukseksi.
     Hahmojen samuudestakin voi olla montaa mieltä. Pinnallisesti tarkasteltuna monen etunimi ja sukupuoli ovat vaihtuneet: Rocca ja Suzy ovat naispari, Lehtoa riipii hermoileva Riitta Oja ja pääpahis Lammiostakin on tullut Tanja. Muutokset ovat raikkaita ja toimivia. Niiden ymmärtäminen tarjoaa jatkuvaa oivalluksen iloa samalla tavalla kuin lukuisien pohjatekstiin viittaavien tapahtumien tunnistaminen.
     Yyteet onkin yhdenlaista fanifiktiota – ja sellaisena varsin tarkkaa ja viihdyttävää. Tuntematta Tuntematonta sotilasta romaani jäisi paljon ohuemmaksi tusinatavaraksi, sillä sen oma juoni ei ole erityisen omaperäinen. Vanhan Kaarnan siirtyessä sivuun hänen elämäntyötään Varma-Dataa alkaa kehittää autoritäärinen Lammio konsultteineen. Sympaattinen koodari Ville Koskela yrittää tasapainoilla johdon ja omien alaistensa välillä. Myös Määttä, Vanhala, Lehto, Rahikainen ja kumppanit ovat kuin kuuluisat esikuvansa.
     Ilmiselvää on, että Yyteet on tarkoitettu 2000-luvun työelämän kritiikiksi. Jatkuvan kasvun tavoittelu ja ylenpalttinen konsultointi on lopetettava ja annettava ihmisten pitää työpaikkansa, -aikansa ja -rauhansa. Monet tapahtumat ja idioottimainen konsulttijargon saavatkin osuvuudellaan lukijan hymistelemään. Mutkia on silti vedetty suoriksi. Lammio on (kirjallisen esikuvansa tavoin toki) täysin epäinhimillinen ja käytökseltään naurettava pomo.
     Konsulttiyhtiön nettisivuilla lukee Vanhalan mukaan näin: "Organisaation muutoskonsultointi sisältää strategisten valintojen vaateiden määrittämisen organisaation toiminnalle, liiketoimintaprosessien kehittämisen ja yhteen liittämisen, päätöksenteon roolituksen ja avainpelaajien roolien määrityksen suhteessa uuteen organisaatiorakenteeseen." (55) Tämä kielenhuollollinen umpisolmu kuulostaa ainakin siltä, että minulle organisaatiokielen ja -viestinnän asiantuntijana ja kehittäjänä riittää töitä.
     Samalla tekisi mieli uskoa, että suurin osa työpaikoista on tekijöilleen ihan hyviä paikkoja, jos oma asenne on kunnossa. Moni esimies ja johtaja toivoo hyvää sekä yritykselle että alaisilleen. Yyteetkin lässähtää fanifiktion linjaan sopivaan onnelliseen loppuunsa. Silloinko asiat todella ovat hyvin, kun kaikki pysyy samanlaisena kuin aina ennenkin? Kun ei edes yritetä kehittyä, epämääräisesti "mennä eteenpäin"? Kehittymisen ja kehittämisenkin voi tehdä hyvin. Harva organisaatio on työnjaoltaan tai tavoitteiltaan huippuunsa hiottu timantti.
     Anna Perho siteeraa juuri julkaistussa teoksessaan Antisäätäjä – fiksun ajankäyttäjän opas (Otava 2017) ajattelijaa, jonka nimi jäi äänikirjasta mieleeni huonommin kuin itse ajatus. Sen mukaan syytämme maailmaa hulluksi tulemisesta, vaikka oikeasti maailma on ennallaan ja me itse tulleet hulluiksi. Olemme keskittymiskyvyttömiä, juoksemme ärsykkeiden perässä ja syytämme aina muita keskeytyksistä, häiriöistä ja hölmöistä vaatimuksista. Oikeasti voisimme tässäkin asiassa ottaa vastuun toiminnastamme itse. Yyteissä hulluiksi vaikuttavat tulleen lähinnä isot pomot, vaikka Koskelan hahmossa onkin ilahduttavaa rosoa ja epätäydellisyyttä.
     Joihinkin kipupisteisiin romaani osuu: "Mutta yyteet on nerokas keksintö. Ne muuttavat paskamaiset päätökset persoonattomiksi. Johtaja ne tekee, mutta kun kierrätetään yyteen kautta, niin siitä ei tule henkilökohtaista. Kaikki voivat pahoitella, että voi voi, tämmöistä se on." (234) Ehkä vastuunotto omasta toiminnasta voisi läpäistä kaikki organisaatiokaavion kerrokset. Olisiko meillä silloin enemmän työpaikkoja, joissa hommat toimivat ja tulosta syntyy? Ainakin omasta näkökulmastani toimiva sisäinen viestintä ja tulosteho kulkevat pitkälti käsi kädessä.
     Tuntemattoman sotilaan hallitsevuutta kritisoin varovasti jo elokuussa, mutta uudet kokemukset ovat saaneet minut varovaiseksi. Ainakin romaani on kiistaton klassikko, kun sen loputon uudelleenversiointi on mahdollista. Suomi 100 -tekona päätän oman uusi Tuntematon -trilogiani parin viikon kuluttua Louhimiehen elokuvan ennakkonäytökseen. Sitten kyllä riittää hetken tarpeiksi, vaikka aika velikultia ovatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti