Ilona kirjoittaa omaksi ilokseen kirjallisuusesseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

torstai 22. maaliskuuta 2012

KUNNIOITTAVIN TERVEISIN (Edith Södergranin runoudesta)

     Hei, Edith. Hassua, miten nopeasti yhteiset vuotemme ovat kuluneet. Muistan aivan kirkkaasti ensimmäisen yhteisen bussimatkamme. Se oli tuskin tunnin mittainen, mutta riittävän pitkä siihen, että muodostuit valloittavan nuoruuden kuohuja läpikäyneen runotyttösen lyyriseksi esikuvaksi. Kyse ei oikeastaan ollut siitä, mitä sanoit, vaan voimakkaasti, suorastaan huumaavasti siitä, miten sen sanoit. Vasta vuosia myöhemmin opin, että tyyli, jolla kirjoitit, oli osa taiteen maailmassa mullistuksia aiheuttanutta modernismia ja että olit syrjäisestä sijainnistasi huolimatta onnistunut haalimaan vaikutteita niin Saksasta, Ranskasta kuin Venäjältäkin. Vaikuttavan moni-ilmeisiä runosi olivatkin - ne saivat minut samanaikaisesti ihailemaan ja pelkäämään.
     Minun oli helppo ymmärtää henkeäsalpaavan kauniita kuvauksiasi elämästä ja luonnosta sekä riipaisevan omakohtaisia kokemuksiasi sanataiteesta ja sen tekemisestä. Tähän päivään saakka olen käynyt läpi niin monia riemullisia päiviä ja hetkiä, jolloin olen halunnut vain lainata erään runosi säkeitä: ”Maailma on minun. / Minne kuljenkin / heittelen ruusuja kaikille. / Taiteilija rakastaa jokaista marmorikorvaa joka / tajuaa hänen sanansa. / - - ” On ollut myös hienoa huomata, että yhtä lailla kuin sinä myös minä olen jo löytänyt muutamia marmorikorvia. Olen tietenkin vasta äärimmäisen alussa, mutta myös oppinut nauttimaan siitä, että minua kuunnellaan ja ajatuksilleni ja saavutuksilleni annetaan painoarvoa.
     Usein minua on kuitenkin myös ahdistanut se, miten onnistuit kuvaamaan kuolemaa ja kärsimystä täysin samalla kaavalla kuin edellä kuvattuja ilonaiheitakin. En ole aina pystynyt hyväksymään sitä tapaa, jolla kuvaat kuolemaa elämän sisareksi ja tasavertaiseksi hänen kanssaan. En ole ymmärtänyt myöskään kaipuutasi lepoon ja elämästä luopumiseen, vaikka olenkin pyrkinyt peilaamaan runojasi sinua vuosikymmenet koetelleeseen keuhkotautiin. Loppujen lopuksi olen hyväksynyt sen, että kokemuksiisi ja näkemyksiisi on suhtauduttava kuin et olisikaan vain vähän minua vanhempi, vaan jo elämän koko kaaren nähnyt vanha ja kuolemaan levollisesti valmistautuva ihminen. Sellainen, jollainen minä en missään nimessä tahdo olla vielä moniin vuosikymmeniin.
     Minun on myönnettävä, että todelliseen tasapainoon itseni ja runojesi kanssa pääsin vasta unohdettuani liiallisen tulkitsemisen ja ajattelemisen ja antaessani itselleni luvan keskittyä vain sanamuotoihisi, vokaalintäyteisinä soljuviin säkeisiisi ja hienoja vertauskuvia rakentaviin kynäilyihisi. Minulle on ollut tärkeää huomata, että voin rakastaa tapaasi sanoa asioita, mutta samalla myöntää itselleni, ettei meillä olekaan konkreettisesti niin paljon yhteistä. Sinun elämäsi oli sellaista, kuin sen aikakaudellasi sata vuotta sitten saattoi olettaa olleen. Minä taas elän täysin uudenlaista aikakautta täysin uudenlaisin säännöin. Vaikka ihmiset onneksi edelleen rakastavat toisiaan, he tekevät sen sosiaalisessa mediassa vanhojen ruusukuvioisten kirjeiden sijaan.
     Niinpä minä toivonkin, että Tulevaisuuden varjo on viimein haihtunut yltäsi, kun olet vieläpä saanut kuluneilla aikakausilla sen arvostuksen, jota vaille jäit omana aikanasi. Toivon, että sinun on hyvä olla siellä, kenties Maassa, jota ei ole, soitellen Syyskuun lyyraa itse rakentamasi Ruusualttarin ääressä. Sinä kuolit, mutta minä aion kokeilla siipiäni vielä monella alalla ja moneen kertaan. Tavallaan kiitos siitä kuuluu pieneltä osin myös juuri sinulle. Kannan nimittäin erästä runoasi mukanani asiayhteydestä toiseen ja pidän sitä esillä jopa omassa sosiaalisessa mediassani odottaen sopivaa tilaisuutta omalle Revanssilleni.

”Ellen milloinkaan saa romahtamaan
tornia todellisuuden kaupungissa,
tahdon laulaa tähdet taivaalta,
kuin ei vielä kukaan ole tehnyt. - - ”

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunista. Sain oikeasti kylmiä väreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä oli tärkeä essee, hirveän tärkeä pohjateos ja sillä lailla, tähän olisi kohdistunut vielä suuremmat odotukset - näin salaperäisesti - jos tästä olisi tullut vähän pidempi.

      Poista