Ilona rakastui kirjallisuusesseen genreen lukiolaistyttönä syksyllä 2010.
Paljon on muuttunut matkan varrella, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin Ilona kirjoittaa edelleen omaksi ilokseen esseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

JUODAAN VIINAA – TULLAAN VIISAAMMIKSI VAIN? (Aleksis Kivi: Nummisuutarit)

     Suomalaisen kulttuurin lempilapsi, alkoholilla läträäminen, on kautta aikain naurattanut ja varastanut show’n toisensa jälkeen ensin kirjallisuudessa ja myöhemmin elokuvissa. Väinö Linna saa Tuntemattomassa sotilaassa sotajoukkonsa hulvattomalle tuulelle salakattilan avulla, Joel Lehtosen Putkinotko kertoo vallattomasta viinatrokarista, ja jopa Nobel-palkinnon luontokuvauksistaan saanut Frans Emil Sillanpää juottaa päähenkilöitään vähän väliä. Aleksis Kivi ei ole jäänyt muista jälkeen – päinvastoin hän on tainnut olla näyttämässä näille mallia. Ainakin ensimmäisen suomalaisen romaanin kenties legendaarisin kohtaus on se, jossa Jukolan seitsemän veljestä pakoilevat ilkeitä eläimiä kalliolla.
     Tähän kyllästyttävään ilojuomalla juhlimiseen sortuu myös Kiven sinänsä suorastaan nerokas näytelmä Nummisuutarit, jossa nummisuutari Topiaksen Esko-poikaa yritetään perinnön toivossa aktiivisesti naittaa ennen kasvattisisko Jaanaa. Jaanalla sulhanen jo olisi, mutta ilkeä äitipuoli Martta yrittää kaikin voimin pitkittää ratkaisua, joten Esko ehtii kosiomatkalleen oikein talontytärtä, Karrin Kreetaa, hakemaan. Pieniä mutkia on matkassa, sillä Karrin talossa on Eskon ja esiliina Mikko Vilkastuksen saapuessa jo hääjuhla täydessä vauhdissaan, sulhasena kylläkin joku aivan muu kuin Esko. Tästäkös riemu repeää, ja perin suomalaiseen tapaan Esko alkaakin purkaa kiukkuaan nyrkein ensin pelimanni-Teemun ja sitten muutaman muunkin kanssa. Mikolla viina virtaa ja paluumatkalla hän saa juotettua Eskonkin melko edesvastuuttomaan tilaan. Heh heh, vaan kun ei naurata ainakaan luettuna versiona.
     Kerrassaan oiva juonikuvio, jossa Jaanan isä Niko pukeutuu Puolimatkan krouvissa vankikarkuriksi huijatakseen Eskon alkoholistiveli Iivarilta ja tämän enolta Sakerilta kyydin takaisin kotiin, perustuu sekin lähinnä alkoholille. Lähtöoletuksena pidetään, että lukijasta tai näytelmän katsojasta on huvittavaa, kun Iivari ja Sakeri eivät ole saaneet haettua ainuttakaan ostoslistansa asiaa Hämeenlinnasta, vaan ovat sen sijaan jääneet heti jumiin krouviin. Juonen kannalta tapahtuma on tietenkin välttämätön, mutta silti jotenkin niin tylsä, vaikka pitää tietenkin muistaa, että se tuskin oli sitä ilmestyessään 1800-luvun lopulla. Alusta näytelmän loppuun istuvat myös Topias ja kylän kanttori Sepeteus puimassa asioita alkoholin voimin. Mikko Vilkastuksen viinapää taas on selkeästi ollut koetuksella aiemminkin, sillä hän pystyy kokemattomamman Eskon juotettuaan punomaan tämän selän takana jopa juonia Jaanan sulhon Kriston kanssa.
     Muistan hämärästi olleeni koukussa Nummisuutareihin jo alakoulun alaluokilla, jolloin sitä käsiteltiin kumma kyllä alkoholittomana versiona. Tuollaisena nollaprosenttisesti etanolisena näytelmä onkin parhaimmillaan, ja lukija tulee kiinnittäneeksi huomiota huomattavasti olennaisempiin seikkoihin, kuten vaikkapa siihen, miten ”Mikko Vilkastus” on edelleen suomalaisille tuttu henkilökategoria, tai siihen, miten hieno loppuratkaisu näytelmässä on. Toki Kivelle on annettava plussaa siitä, että hänen voidaan tulkita rankaisevan Eskoa ja tämän tukijoukkoja liiallisesta juonittelusta ja juopottelusta, vaikka yleisen mielipiteen mukaan yleensä on puhuttu lähinnä ensimmäisestä. Joka tapauksessa Jaanan perintöosastaan luopuminen on hieno ele, joka lopullisesti osoittaa, että paha saa palkkansa, mutta hyvät voivat silti juhlia heidän kanssaan.
     Kaiken kaikkiaan nykypäivänä on joka tapauksessa vaikeaa käydä alkoholikulttuuria vastaan oikein minkäänlaisin asein, kun sivistykseen vetoaminenkin on kovin hankalaa ainakin kirjallisuuden osalta. Jääkiekkomaajoukkue saa rellestää ja nuoriso hankkia alkoholimyrkytyksiä paikallisen marketin takana vaikka joka viikonloppu, mille monella älykkäällä esikuvalla olisi suorastaan velvollisuus tehdä jotakin. Historian tilanteen ja Aleksis Kiven (”Minä elän” -kommenttia lukuun ottamatta) ilmeisen tietämättömyyden tulevasta suosiostaan huomioiden olen valmis antamaan kyseiselle miehelle anteeksi, mutta yhtä lailla melkein kannattamaan nummisuutarien hamassa tulevaisuudessa välkkyvää kieltolakia – vähintään kirjallisuuteen.

2 kommenttia:

  1. Eksyin ekaa kertaa tekstejäsi ihan ajan kanssa lukemaan ja voi apua kun näihin jää koukkuun. Kirjoitat ihanan monipuolisesti :)

    Tähän tekstiin jäin jumittamaan etupäässä siksi, että tää on lyhyen ajan sisällä jo toinen mielenkiintoinen suomalaiseen alkoholikäyttäytymiseen kantaa ottava blogipostaus (toinen täällä: http://trikkis.sarjakuvablogit.com/2013/01/17/ajatuksia-alkoholista/). Tuon alkoholittoman version Nummisuutareista kyllä haluaisin lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti Hanna, kiva saada palautetta! :)
      Muistan, että me piirrettiin sarjakuvia alkoholittomasta Nummisuutareista, siinä Esko karkasi ikkunasta hakemaan morsianta, jota ei sitten saanutkaan. Harmi, että olen loput ruudut jo unohtanut...
      Kävin lukaisemassa tuon toisenkin saman aihepiirin jutun ja jaoin kyllä ajatukset. Seuraavaksi pitänee selvästi tutustua sun blogeihisi – hassua miten tässä maailmassa ei tiedä kenenkään olemassaolosta, ellei eksy oikeaan paikkaan jossakin muualla olevan linkin kautta tms.

      Poista