Ilona kirjoittaa omaksi ilokseen kirjallisuusesseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

PAHALLA MIELELLÄ PAREMPAA MAAILMAA (Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja)

     Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin ajattelevani asioista kuin kahdeksankymppinen mies. Vaikka olen pitänyt itseäni kohtuullisen nykyaikaisena ja elämään positiivisesti suhtautuvana nuorena naisena, en ole missään vaiheessa voinut mitään Mielensäpahoittajan periaatteessa sympaattisten mutta samalla viiltävän osuvien kommenttien minussa aiheuttamille tuntemuksille. Hieman huoltani tosin lievittää tieto henkilöstä pappahahmon takana - onhan Tuomas Kyrö minua kuudenkymmenen sijaan vain parikymmentä vuotta vanhempi ja useamman laudaturin ylioppilas hänkin. En siis edelleenkään pidä itseäni erityisen nurkkakuntaisena, vaan kiinnitän huomioni ennemmin Mielensäpahoittajan lukuisiin syvää viisautta nykymaailman hullunmyllyn keskelle henkiviin kannanottoihin.
     Mielensäpahoittaja elää syrjäisestä sijainnistaan ja kaiken turhuuden boikotoimiseen pyrkivästä elämäntavastaan huolimatta hyvinkin ajan hermolla, ja käytännössä mieheltä löytyy kanta asiaan kuin asiaan. Yksi niistä on ruoka. Pohjustukseksi koen tarpeelliseksi kertoa, että oma ruokavaliofilosofiani on jo kauan nojannut lähituotteisiin ja niiden ekologiseen kestävyyteen. Olen esimerkiksi usein pohtinut totaalisen kasvissyönnin todellisia ympäristövaikutuksia ja tullut siihen tulokseen, ettei soijapapujen rahtaaminen lentokoneilla toiselta mantereelta voi olla ekologisempaa kuin omassa maakunnassa tuotettu luomubroileri (olen kuitenkin avoin oppimaan uutta, joten jos jollakulla on esittää asiasta päinvastaista tieteellisesti todistettua faktaa, olen toki valmis muuttamaan käsitystäni). Samaan suuntaan vihjaa Mielensäpahoittajakin kommentoidessaan terveyskeskuksen ruokalistaa: ”Nyt riisiä laivataan muutenkin nälkäisten ihmisten seuduilta minun eteeni, jolla on kotona kellarillinen perunoita." Toinen jakamamme näkemys liittyy kaikkiin superlaihduttaviin ihmedieetteihin, jotka minä (myönnän, normaalipainoisena ihmisenä) olen valmis kyseenalaistamaan heti. Onneksi joku muukin. ”Tässä on nyt taas kerran sotkettu kaksi selvää asiaa keskenään, nimittäin tyhmyys ja viisaus. Ei pidä syödä niin paljon, että lihoaa. Jos syö paljon, niin ihminen siellä on hyvä ja liikkuu enemmän.”
     Seuraava paikka, joka on sotkettu, on kaikenlaiset jonot. Vastikään matkustelin mukavasti pääkaupunkiin ja tunsin suurta sielujen sympatiaa - arvatkaa vain kenen kanssa. ”Entäs juna. - - Eivät ymmärrä että ensin ulos ja sitten sisään. Väkipakolla työnnytään siitä mistä ei varmasti mahdu niin kuin olisi maailman viimeinen juna. Jos ihminen ei osaa jonottaa, koko elämä menee kohkaamiseen ja kiilaamiseen. Semmoinen ihminen luulee nopeuttavansa omaa etenemistään, mutta oikeasti se vain hidastaa muita, kyllä näin on.” Eikä tässä vielä kaikki, sillä joukkoliikenne ei ole ainoa, jossa ihmisillä on pieniä ongelmia pysyä housuissaan, saati sitten ainoa asia, jonka suhteen minulle ja mister Mielensäpahoittajalle tarjoutuu usein mahdollisuus nähdä punaista. Autokoulussa, jonka pienten vastoinkäymisten ja suurehkon omaehtoisen vastahakoisuuden jälkeen sain kuin sainkin vuosi sitten käytyä, jo opin, ettei turha ohittelu ja kaahaamisen johtavana elämänasenteena pitäminen johda ainakaan matka-ajan lyhenemiseen - päin vastoin, matka-aika maan päällä voi pikemminkin lyhentyä dramaattisesti. Siitä huolimatta ihmisillä tien päällä tuntuu aina olevan aivan julmettu kiire joka paikkaan, tai ainakin edessä ajavan auton ohi. ”Minä ajan rajoituksen mukaan. - - Siellä mietitään että Foord Eskortti hidasteli ja oli pakko päästä ohi kun oli kiire seuraavaan kiireeseen. - - Minun perääni ei muodostu letkaa siksi, että ajan liian hitaasti vaan siksi että te muut ajatte liian nopeasti.” Ja niin kuin mies myös osuvasti toteaa, se rajoitus on kahdeksankymmentä eikä yhtään kilometriä tunnissa enempää.
     Kahdeksankymppisen argumentiikassa minuun vetoavat erityisesti kieleen liittyvät epäloogisuudet. Olen aina ollut sitä mieltä, että suurin osa suomen kielen oikeinkirjoitussäännöistä on niin loogisia, ettei niistä esimerkiksi kaikkien suuresti ihannoiman englannin kanssa voi puhua edes samassa lauseessa. Myönnän toki, että joskus oma päivä tulee - varmasti monen mielestä turhaankin - pilattua sillä, että jokin kielen vääristynyt ilmiö saa turhan suuren huomion. ”Miniää vähän korjasin, että jos kirjoitetaan Hyvää ystävänpäivää niin vain ensimmäinen sana isolla. Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun selviä sääntöjä ei noudata enää kukaan, ei jonoissa eikä oikeinkirjoituksessa.” Lisäksi eläkkeellä on luonnollisesti aikaa kyseenalaistaa myös tarjousmainoksia, joissa muuten todella usein lukee esimerkiksi ”Ei jälleenmyyjille”. Pientä ennakkokäsitystä ehkä sisältyy herran kommentin alkuun, mutta eihän se niin vaarallista ole, kun tarkoitus on hyvä ja sorsittuja jälleenmyyjiä puolustava. ”Oletteko te siellä Prisman ja Citymarketin johdossa Helsingistä vai muuten vain idiootteja? Entä jos jälleenmyyjä haluaa ostaa itselleen sen kaksi pakettia omaan talouteen? Eikö se saa silloinkaan ostaa?”
      Mielensäpahoittajan parasta antia ovat ilman muuta nämä kirjavat lausahdukset, mutta koko hahmossakin on jotakin valtavan sympaattista ja suloista. Vaikka ukko on äreä vanhan kansan ihminen, heltyy hän kuitenkin aina vähitellen lapsenlapsiinsa. Vaikka hän ajoittain esittää hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä naisen oikeasta asemasta lähinnä keittiössä, puhuu hän kuitenkin oikein kauniisti hoitokodissa makaavasta rakkaasta emännästään. Henkilökohtaisesti olen viime aikoina maailman menoa seuratessani tullut siihen tulokseen, että vanhusten tekstaripalstoilla harjoittama nuorten alituinen parjaaminen on vähän väärin, kun ottaa huomioon, kuinka ylenkatsoen osa senioreista automaattisesti suhtautuu jokaiseen alle kuusikymppiseen. En kuitenkaan tahdo mustavalkoistaa, en tässä sen enempää kuin muutenkaan elämässä. Mielensäpahoittaja kavahtaisi tätä määritelmää ja kieltäytyisi halauksesta, mutta kyllä minä pidän häntä oikein kelpo kaverina.
     P.S. Käytännöllisyys on pop. Kuinka monta vuotta keltaisia Hai-saappaitani naurettiin, ennen kuin niistä yhtäkkiä tuli muotia - niin monen onnettoman nykyteinin onneksi. ”Kyllä häpeää se ihminen, joka seisoo lokakuussa keskellä nokkospuskaa suolla sandaaleissa eikä voi syyttää kuin itseään ja taipumustaan hyväuskoisuuteen. Kenkien pitäisi vaihtua ilmaston eikä mielialojen mukaan. Kun sataa, pannaan kumisaappaat.”

2 kommenttia:

  1. Vitsi mä nauroin! Pitäis varmaan itsekin lukea kohuttua Mielensäpahoittajaa, ja kyllä mäkin näistä kaikista asioista olin ihan samaa mieltä! Ihan pakko mainita, miten paljon muakin ärsyttää esimerkiksi se, että ystävänpäivä kirjoitetaan isolla korttiin :D Tulee niuhottajaolo, mutta munkin on aina pakko siitä huomauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella! Tuomas Kyrö osaa ihan käsittämättömän hyvin kirjoittaa ihan eri ikäisen ihmisen silmin (ja muutenkin, suosittelen myöhemmin jatkamaan vaihtamalla näkökulman Miniään). Hyvähyvä! :) Tuntuu välillä, ettei ketään kiinnosta, vaan kaikki tollainen on automaattisesti niuhottamista.

      Poista