Ilona rakastui kirjallisuusesseen genreen lukiolaistyttönä syksyllä 2010.
Paljon on muuttunut matkan varrella, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin Ilona kirjoittaa edelleen omaksi ilokseen esseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

YHTEISÖLLISTÄVÄ SUKELLUS EU-SEIKKAILUUN (Ilkka Remes: Om€rtan liitto)

     Nyt taisit hieraista yllättyneenä silmiäsi. Neiti Korkeakirjallisuuden Ystäväkö kirjoittaa Ilkka Remeksen uusimmasta trilleristä? No, kyllä kirjoittaa, useammastakin syystä.
     Olen puolitoistavuotisen kirjallisuudenopiskelijaurani varrella jo useamman kerran törmännyt keskusteluun siitä, miksi on olemassa pinnallista massakirjallisuutta. Monenmoista filosofiaa ja Dostojevskin klassikoita iltapalakseen (sivistyneinä annoksina) nauttivat opiskelijatoverit tarjoavat luennoitsijan kaipaamaksi esimerkiksi hämmästyttävän usein Ilkka Remestä. On kuulemma tahmeaa, naurettavan dramaattista kieltä ja epäuskottavia juonikuvioita. Minäkin luen mielelläni Dostojevskia, mutta en ole ihan varma, kuinka "uskottava" pelkästä moraalisesta ylemmyydentunnosta tehty murha on, näin esimerkiksi.
     Minua ä-r-s-y-t-t-ä-ä provosoituminen. Erityisen paljon se ärsyttää esimerkiksi luennoilla, joilla luennoitsija sitä tietoisesti hakee ja 80 prosenttia opiskelijoista siihen kiltisti ryhtyy. Mutta kuinka ollakaan, täällä kirjallisen sanan säiläni omavaltaisella itsehallintovyöhykkeellä provosoidun taas. Tahdon tulla julkisesti kaapista. Minä luen Ilkka Remestä! Olen lukenut jo kymmenen vuotta eli suunnilleen 10-vuotiaasta asti. Enkä ole lopettanut edes kuultuani näitä valikoituneita totuuksia.
     Viimeiset kahdeksan vuotta olen saanut Remeksen uusimman joululahjaksi, eikä viimeksi mennyt joulu tehnyt poikkeusta. Melkein aina uppoan uskomattomiin tarinankäänteisiin heti aattoiltana niin, että jouluyön jäljiltä väsyttää. Pitkinä pyhinä kuuluu kuitenkin olla vähän väsynyt, vähän laiska, syödä lahjaherkkuja ja lehteillä Remestä. On myös jotenkin ihanan yhteisöllistä, kun isäni aina ohi kulkiessaan kyselee, joko olet päässyt sinne ja sinne saakka tai miten Tuomolla menee. Totuus kun taitaa olla suunnilleen se, että juuri muita yhteisiä lukukokemuksia meille kahdelle ei vuoden aikana synny. (Tai no, lukihan hän minulle uudenvuodenpäivänä ääneen katkelmia vuoden ekonomin unelmakirjastaan, Jorma Ollilan Mahdoton menestys -opuksesta. Nyökyttelin ja hymähtelin pitkin päivää, eikä tarvinnut edes esittää – kirja oli oikein hyvä.)
     Mennään sitten Om€rtan liittoon (2013, WSOY). Valehtelisin jos väittäisin, ettei menneen vuoden hieman toisenlaisten lukukokemusten jälkeen olisi taas aluksi häirinnyt se, että kaikki tapahtuu "yllättäen", "samassa" ja "odottamatta". Henkilöt ovat "kauhistuneita" ja heidän "henkensä salpautuu". He "aavistavat pahaa", "tekevät salamannopeita ratkaisuja" ja "tietävät äkkiä, mitä tehdä". Silti on vähän kuin kotiin tulisi, kun romaani alkaa tällaisella virkkeellä: "Mustaan villapaitaan pukeutunut jäntevärakenteinen mies veti maihinnoususaappaita jalkaansa hämärässä varastorakennuksessa."
     Henkilöiden kohdalla tietty kaava toistuu jatkuvasti. Heistä kerrotaan yhdestä kolmeen ulkonäön piirrettä, jotka sitten toistuvat kohtauksesta toiseen lukuisia hahmoja erottavina tekijöinä. Jostain syystä hahmot nimittäin tulkitsevat toistensa piirteet aina samalla tavalla ja määrittävät kansallisuudenkin poikkeuksetta oikein. Jos joku on vaikka punatukkainen puolalainen, hän näyttää puolalaiselta sekä belgialaisen että suomalaisen näkökulmasta.
     No, se kevyestä naljailusta, sillä muotoseikat unohtuvat saman tien, kun tarina alkaa. Kerronnan ja juonen kuljetuksen Remes nimittäin todella osaa. Yllättävät (tai "epäuskottavat", riippuu mitä termiä tahtoo käyttää) juonenkäänteet kuuluvat jokaiseen hyvään trilleriin niin kansien välissä kuin televisiossa. Keskushenkilö tekee puolihuolimattomasti jotakin, joka laittaa isot pyörät pyörimään ja tempaa hänet mukaan mitä uskomattomimpiin seikkailuihin.
      Keskushenkilö on usein suomalainen, ja lähes kaikissa Remeksen teoksissa pahuus löytyy lopulta lohdullisesti jostain muualta. Tässä tapauksessa tuo suomalainen on sijoitusanalyytikko Tuomo Saari, joka on toiminut harmaalla alueella ja jälkiään peitellessään sotkeutuu Sisilian mafiaan. Sekä Tuomon että hänen EU:ssa työskentelevän vaimonsa Riikan perhehistoriaan sisältyy dramaattisia vaiheita. Eurovastainen ryhmä suunnittelee iskua unionin ytimeen, mutta siellä pelataan vielä kovemmin panoksin. Ja kaikki luonnollisesti kietoutuu yhteen niin, että lopulta on vaikea tietää, kuka on kenenkin puolella ja keneen voi luottaa.
     Ilkka Remes on useaan otteeseen henkilökohtaisesti toivonut, etteivät lukijat paljastaisi teosten juonenkäänteitä. Näin jännitys ja oivaltamisen ilo säilyvät kaikin puolin uusillakin lukijoilla. Tahdon kunnioittaa tätä toivetta enkä siksi puutu varsinaiseen juoneen enempää. Se ei oikeastaan haittaa, sillä Om€rtan liitossa on aineksia, joiden käsittely ja pureskelu on vielä hedelmällisempää.
     Kuten kaikki Remeksen ansiokkaat trillerit, myös tämä perustuu vähintään löyhästi tositapahtumiin. Romaanin välittämä kuva Euroopan unionin sisäänpäinkääntyneistä kabineteista ja valtakoneistoista on suorastaan pelottavan aidon tuntuinen. Muistan lukeneeni jossain yhteydessä, että Remes on tällä kertaa joutunut jopa karsimaan uskomattomimpia käänteitä tavanomaisemman värittelyn sijaan. Vaikutelmaa vahvistaa kirjan loppuosaan liitetty tietopaketti tarinassa sivuttujen tapahtumien taustoista. Lukemisen jälkeen nuoren, sivistyneen ja yhteiseen Eurooppaan avoimesti suhtautuvan neidonkin on melkein pakko esittää itselleen vähän pelottava kysymys: entä jos Timo Soini onkin ollut koko ajan oikeassa?
     Tahdon vielä palata ulkotarinallisiin asioihin. Remeksen kirjojen myynti ylitti miljoonan rajan jo vuonna 2006, ja näin kahdeksan vuotta myöhemmin ne ovat edelleen vuodesta toiseen myydyimpien joukossa. Voiko näin moni lukija olla väärässä tai maultaan sivistymätöntä rahvasta? Suomessa ei pitäisi olla kulttuurielitismiä, mutta... Mistä kertoo se, että vuoden katsotuin elokuva ei välttämättä saa yhtään Jussi-ehdokkuutta? Miksi Ilkka Remes olisi kaupallista soopaa? Mahdollinen kiire kaupan maksimoinniksi näkyy kyllä paikoitellen esimerkiksi siinä, että henkilöistä käytetään vääriä nimiä ja tekstissä on joitakin kirjoitusvirheitä. Mutta silti.
     Empiirisen havaintoni mukaan on totta, että yleissivistys on rapistumassa. Yleissivistäväksi tarkoitetun lukion yleissivistävyyden poisto ei tilannetta varmaan juuri paranna. Yliopistossa tulee vastaan opiskelijoita, jotka eivät ole kuulleet ampumahiihdosta. Kaikki kirjallisuuden opiskelijat eivät tunnista Eino Leinon runoja. Mietin usein, miten voi määrittää sen, mikä on oikeasti tärkeää. Aika usein päädyn siihen, ettei ehkä mitenkään.
     Kylläkansatietäätä horisemalla kuulostaisin itsekin Timo Soinilta, joten en edes yritä. Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan on kuitenkin tärkeintä, että massat ylipäätään lukevat. Ilman Remeksen kaltaista oman lajinsa korkeakirjallisuutta he eivät lukisi Dostojevskia. He eivät välttämättä lukisi yhtään mitään. Sitä paitsi minä tahdon säilyttää mahdollisuuden käydä kirjallisuuskeskustelua isäni kanssa – jostain muustakin kuin yritystaloustieteiden kurssikirjoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti