Ilona rakastui kirjallisuusesseen genreen lukiolaistyttönä syksyllä 2010.
Paljon on muuttunut matkan varrella, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin Ilona kirjoittaa edelleen omaksi ilokseen esseitä, jotka ovat toivottavasti ilona sinullekin.
Nauti, ilahduta kommenteilla tai haasta.

torstai 28. huhtikuuta 2011

KIROTTUNA TOTUUTTA SILMIIN (Sofokles: Kuningas Oidipus)

     Jos draaman saralla oli Hamlet tragedia, en tiedä, miksi pitäisi kutsua Sofokleen antiikinaikaista Kuningas Oidipusta, jotta se pääsisi oikeuksiinsa. Jopa kaikkea koskettelevasta nykykirjallisuudesta on vaikea löytää sellaista määrää raakaa väkivaltaa ja esimerkiksi perheen sisäistä seksuaalista kanssakäymistä yksissä kansissa kuin Kuningas Oidipuksesta. Lisäksi tällaisiin aiheisiin pureutuvista nykykirjailijoista aletaan harvinaisen nopeasti tehdä jonkinlaista mielenterveysanalyysiä. Sofokles saa olla ja kirjoittaa - tarinahan on melkein satua, kun se sisältää yhteyksiä kreikkalaisten jumaliin. Apollo antaa ja Apollo ottaa, mutta kaikki on tarkoitettua. Jos jumala on kironnut pojan tappamaan isänsä ja sekaantumaan äitiinsä, ei sitä voi estää edes lyömällä puukkoja vastasyntyneen nilkkoihin.
     Lyhyesti ja ytimekkäästi voisi todeta, että Oidipuksen elämässä on kaikki mennyt pieleen. Kuten mies itsekin sen sanoo näytelmän loppupuolella karmaisevan totuuden varmistuessa: ”Jos on pahempaa kuin on kaikkein pahin, sen koki jo Oidipus.” Tämä mies on todella syntynyt kuningas Laiokselle ja hänen vaimolleen Iokasteelle, mutta isä on pistänyt puukot poikansa nilkkoihin, ja äiti vienyt hänet paimenelle metsään toivoen pääsevänsä kirotusta lapsestaan eroon. Metsässä ottovanhemmillaan vartuttuaan Oidipus on sitten kerran tullut maantiellä tappaneeksi vastaan tulleen miehen vaatimattomine seurueineen tietämättä tätä kuninkaaksi - isäkseen. Lisäksi on hänellä ollut äitikuningattareensa suhde, josta on siunaantunut neljä lastakin. Ei ihme, että koko totuuden yllättäen paljastuessa kuningatar Iokaste epätoivoissaan hirttää itsensä makuuhuoneeseensa.
     Yhdenlaisena tragedian teemana voi pitää kysymystä näköaistista ja siitä, miten paljon se oikeastaan rajoittaa kaikkea, mitä teemme. Viisaammat sanovat Oidipukselle: ”Ymmärrä, ettei yksikään kuolevaisista osaa nähdä silmillään.” Tästä viisastuneena Oidipus löydettyään äitinsä kuolleena pistää itsensä sokeaksi tämän vaateneuloilla. Outoa on vain, että mies haluaa kärsiä teoistaan, mutta silmien puhkominen ja näkökyvyn menettäminen tuntuu pikemminkin vapauttavan hänet: eipähän enää tarvitse pitää silmissään kaikkien virheidensä jälkiä.
     Kuningas Oidipus on kaiken kaikkiaan harvinaisen hankalaa kieltä, eikä sataa sivua kahlaakaan niin nopeasti kuin etukäteen luulisi. Kymmenenkin rivin mittaiset runomuotoiset ja oudoilla sanoilla kyllästetyt lauseet ovat ymmärtämiselle haaste, joka vaatii muutaman edestakaisen lukukerran mittaisen pureskelun. Jos suomentaja Meri on todella yksinkertaistanut tekstiä vanhasta muodosta, en voi kuin nostaa hattua niille, jotka aiemmastakin käännöksestä käsittävät kaiken. Tarina kuitenkin välittyy koukeroidenkin takaa - se kai on pääasia.
     Veijo Meri toteaa johdantoesseessään myös muun muassa sen, että Oidipus elää samanlaista aikakautta kuin me nykyaikaiset ihmiset, ja hänen elämänsä on huomattavasti helpommin ymmärrettävää kuin esimerkiksi Shakespearen Hamletin. Tätä väitettä kritisoisin, sillä vaikka historiani lukeneena toki tiedän antiikin olleen nykyisenkaltainen kehityskausi ennen pimeää keskiaikaa, on Oidipuksen mietiskelevä ja mitääntekemätön elämä kaiken kaikkiaan minulle melkoisen vierasta. Jotain vaikutusta voi toki olla edellä jo analysoiduilla sanamuodoilla.
     Yhdestä syystä Hamlet kenties jätti dramaattisemman jälkimaun kuin harmittavankin valjun vaikutelman kaiken traagisuutensa jälkeen antanut Kuningas Oidipus. Vanhempiensa lisäksi myös Oidipuksen itsensä olisi ollut shokeeraavampaa kuolla kaiken selvittyä, vaikka hän jättikin itsensä henkiin kärsiäkseen loppuelämänsä ja tehdäkseen kuolleille läheisilleen yhden kenties hieman jotakin hyvittävän palveluksen. Onhan sekin tietysti aika koskettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti